Rokokoo on tyylisuuntaus joka syntyi Ranskan hovissa ja myöhemmin levisi Euroopan maihin. Rokokoo oli ensisijaisesti sisustus- ja huonekalutyyli. Myöhemmin siitä alettiin tehdä maalauksia, sen myötä tuli uusi estettinen kategoria "pittoreski". Sillä takoitetaan yleensä jotakin outoa ja kiehtovaa (esim maalauksien taustalla oli lahoja siltoja, ränsistyneitä rakennuksia). Ennen ranskan vallankumousta taiteeseen lisättiin ”moraalinen selkäranka” eli siis aloitettiin maalaa tosi tapahtumia maassa esim köyhiä ja muita ”alaluokkaisia” ihmisiä.
Jean- Babtiste Creuze oli maallannut tämän vuonna 1775. Maalauksen nimi on Hyväntekija. Mielestäni täässä maalauksessa on köyhä perhe joka saa apua rikkaammalta perheeltä ja nunnalta. Päättelin sen vaatteista. Tässä maalauksessa on mielestäni liberalismia, koska rikas perhe auttaa köyhiä. Moni ranskalainen oli tuohon aikaan taistelemassa yhdysvaltojen vallankumoksessa ja sitten sotilaat tulivat takaisin kotimaahansa. Sotilaat jakoivat liberalismia eli jonkin laista vapautta esim tasaarvoisuutta. Ja sitten Creuze oli varmasti saanut sen idean eräältä sotilaalta. Ja päätti sitten maalata tuon teoksen jossa rikas perhe auttaa köyhää miestä ja naista. Ainakin minusta tuntui siltä, että näin olisis tapahtunut. Taideteoksen nimi sopi mielestäni maalaukseen, koska toi trikas perhe auttaa köyhää miestä eli he ovat hyväntekijlöitä.
Päätin kirjoittaa Vincent van Goghista ja hän eli 1853-1890. Kirjoitin hänestä, koska hän oli kiinnostavampi.
Kiinnostavaa faktaa Vincent van Gogh
1. Alle kymmenessä vuodessa hän oli maalannut melkein 900 maalausta. 2. Ainoastaan yksi maalaus myytiin hänen elämänsä aikana. 3. Hän kuoli 37 vuotiaana, kun tappoi itsensä. 4. Hän aloitti maalaamisen 27 vuotiaana.
Tämän taideteoksen on tehnyt Vincent van Gogh. Maalauksen nimi on Tähtikirkas yö. Se kuvaa yöllistä näkymää mielisairaalan ikkunasta. Vincent van Gogh oli mielisairaalassa. Aluksi luulin että maalauksessa olisi auringonlasku, koska vuorien takana näyttäisi olevan keltaista valoa ja aluksi katoin et tuo kuu olisi aurinko. Mutta se on kuu, koska kuu voi olla pyöreä ja sirppi niin hän varmaan halusi tehdä kuun joka on samaan aikaan pyöreä ja sirpin näköinen tai sitten sen sirpin takana oleva ympyrä on pelkkää valoa auringosta joka sitten heijastuu. Maalauksessa näyttää olevan rakennuksia, erittäin pitkä vuori ja perus maisemaa rakennuksien takana. Huomasin että maalaus oli tehty viivoilla eli siis pensseliä oli nostettu ja laitettu takaisin paperille. En osaa selittää, mutta näin hän oli kuitenkin tehnyt (mielestäni). Nuo toiset pyöreät jutut ovat varmasti sitten tähtiä, koska maalauksen nimi on Tähtikirkas yö ja miks sen nimi ois tähtikirkas yö jos siinä ei olisi tähtiä. Yksi tähdistä on isompi ja kirkkaampi (valkoisempi). Katsoin netistä, että se on oikeasti venus planeetta.
Minulla tulee mieleen maalauksesta yksinäisyys, koska maalauksessa ei ole ihmisiä tai he ovat kyllä varmaan omassa kodissaan kun rakennuksissa on valot päällä ja varmaan tekevät jotain hauskaa. Mutta jos tuntee itsensä yksinäiseksi ja katsoo esim tähtiä/kuuta niin sitten tietää että joku muu ihminen katsoo samaa kuuta mutta ei välttämättä samaa tähteä. Vincent van Goghan oli mielisairaalassa tuolloin ehkä hän oli yksinäinen ja päätti sitten maalata yöllisen maiseman. Mielestäni maalaus on erittäin kaunis maisema kuva.
Meidän piti luoda uudelleen jonkun taitelijan maalaus. Valitsin maalauksen jonka, nimi on Tähtikirkas yö. Valtsin sen, koska se oli vain kivan näköinen ei siitä mitään kummempaa sanottavaa. Tota oli liian vaikeata tehdä, koska en osaa maalaa. En tiedä mitä ajattelin, kun aloitin tehdä tuota.
Siitä huomaa, että noissa on jotain samaa. Mutta aluksi otin jonkun toisen maalauksen, joka ei ollut alkuperäinen vaan jonkun toisen ihmisen tekemä. Sen takia omassani maalauksessa on ennemmän värejä kun siinä alkuperäisessä, kun siinä alkuperäisessä on enemmän sinistä ja se on paljon tummempi. Ensiksi minä piirsiin lyijykynällä ääriviivat, että tietäisin mitä tuhon tulee.Käytin pullovärejä ja erilaisia pensseleitä. Sekoittelin värejä ja välillä käytin sormiani värin levittämiseen. Kun maali oli kuivunut nii tein mustalla tussilla rajat jouhinkin taloihin.
Alussa yritin maalata sitä, mutta lopussa meni motivaatio niin tein sen huolimattomasti/nopeasti. Olisin voinut olla paljon huolellisempi, mutta tehty mikä tehty. Enkä jaksanut paranella sitä, koska motivaatio meni. En ole todellakaan tyytyväinen loppu tulokseen, mutta olen iloinen siitä että sain sen valmiiksi. Siitä olisi voinut tulla paremman näköinen, mutta siitä tuli nyt tälläinen.